Erillisvihkimyksen teologiset perusteet
Paavalin synodin julkilausuma papin virkaan vihkimisestä  kirkkopäivillä Helsingissä 2001



Tausta: Kysymys naispappeuden torjuvien teologian maistereiden pääsystä pappisvihkimyksen kautta pappisvirkaan Suomen evankelis‑luterilaisessa kirkossa on keskustelun alla. Yhtäältä on esitetty, että kirkossa on tilaa myös perinteisen virkajärjestyksen kannalla oleville. Toisaalta on selvästi tuotu esille, etteivät piispat kuitenkaan järjestä erillisvihkimyksiä.

1.     Virkaanvihkimys eroaa kasteesta ja ehtoollisesta. Pelkistäen voidaan sanoa, että kaste antaa uskon ja ehtoollinen vahvistaa sitä. Virkaan vihkimys poikkeaa näistä siten, ettei siinä anneta tai vahvisteta uskoa, vaan sen yhteydessä usko tunnustetaan ja vihittävälle annetaan viran lahja. Ehtoollispöydässä emme voi nähdä vierelle polvistuvan uskoa. Virkaan vihkimykseen polvistuttaessa sen sijaan voidaan nähdä toteutuvatko Jumalan sanan säätämät viran ulkonaiset ja näkyvät merkit ja kriteerit. Vihittävien persoonallisesta ja silmiltä salatusta uskosta ei ole kyse, vaan silmillä nähtävän viran antamisesta ja sen pätevyydestä.

2.     Jumalallisesti asetettu virka ja virkaan vihkimys kuuluvat kirkon olennaisrakenteeseen, konstituutioon. Ne ovat siis Kristuksen, joka on viran asettaja ja antaja.

3.     Koska Pyhän Raamatun Herra ja Kuningas ei ole antanut paimenvirkaa naisille eivätkä sitä ole tehneet apostolit - eivätkä piispatkaan meidän päiviimme saakka -, emme voi tunnustaa naisen paimenviran oikeutusta ja pätevyyttä kirkolliskokouksen päätöksestä ja piispallisesta vihkimyksestä huolimatta.

4.     Tästä johdonmukaisesti seuraa se, että emme vihkijöinä tai vihittävinä voi osallistua sellaisen toimitukseen, josta Pyhässä Raamatussa ei ole asetusta eikä lupausta. Me näemme asian siten, että osallistumalla sellaiseen vihkimykseen osoittaisimme hyväksyvämme sen vihkimyksen jumalallisen oikeutuksen ja näin rikkoisimme Herran käskyä vastaan (l.Kor.14).

5.     Kristityllä voi olla samanaikaisesti vain yksi tunnustus ja siihen sitoutunut omatunto. Mikäli naispappeuden vastustaja vihitään ns. yhteisvihkimyksessä, se merkitsisi epärehellisyyttä Jumalan ja ihmisten edessä sekä toimimista vastoin vihittävän omaatuntoa.

6.     Kysymyksessä on opillinen ero käsityksessä virasta ja armonvälineiden hoidosta; kysymyksessä on riita Kristuksen perinnöstä. Apostolisen virkakäsityksen kannalla ovat ne, jotka seuraavat kirkon historiallista tunnustusta. He eivät ole tehneet mitään muutosta. Perustelun taakka on siis niillä, jotka toivat muutoksen kirkkoon. Millä perusteella voidaan julistaa harhaoppisiksi ja lainsuojattomiksi ne, jotka vain haluavat omatunto Jumalan sanaan sidottuna jatkaa sillä samalla pohjalla, jolle kirkko on rakennettu. Perustuslakimmekin (11 §) takaa, ettei kukaan ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Tässä ei ole kysymys mistään poikkeavasta, individualistisesta arkuudesta, vaan Jumalan sanaan sidotusta hyvästä omastatunnosta (Apt.24:16, Hebr.13:18). Yhteisvihkimyksestä kieltäytyvä nimittäin näkee Jumalan sanan perusteella, että vihkimällä naisia pappisvirkaan muutetaan Kristuksen asetus virasta ja viranhoidon pätevyys eli se, mikä tekee kirkon kirkoksi.

7.     Jos viranhoidossa ei suostu alttari‑ ja saamatuoliyhteyteen naispappien kanssa, ei voida edes ajatella, että viranantohetkellä toimittaisiin eri tavalla kuin viranhoidossa. Tässä pätee vanha sanonta: pienellä valheella ei voi ostaa suurta totuutta.

8.     Pyytäessämme piispoja järjestämään sellaisia vihkimyksiä, joissa ordinoidaan vain miehiä kyse ei ole demonstraatiosta, tasa‑arvokysymyksestä tai kirkkopolitiikasta, vaan Jumalan sanasta ja siihen sitoutuneesta omastatunnosta. Olisihan varsin ymmärrettävää, että perinteisen avioliittokäsityksen omaava ei haluaisi osallistua sellaiseen mahdolliseen yhteisvihkimykseen, jossa alttarikaiteen toisella laidalla olisi vihittävänä tai siunattavana samaa sukupuolta oleva pari.

9.     Tunnustuksemme mukaan piispan tehtäviin kuuluu vihkiä uusia paimenia. Me emme pyydä mitään erillistä tai  ylimääräistä vaan ainoastaan, että piispat tekevät sen, mihin heidät on asetettu.

10. Kaiken tämän perusteella vetoamme piispoihin ja pyydämme apostolisen järjestyksen mukaisia vihkimyksiä. Luterilaisen tunnustuksemme mukaan piispojen erityinen tehtävä on evankeliumin puhtauden sekä yhteyden vaaliminen kirkossa.